Voi jos olisinkin suurfirma vainen. Silloin heti tuhlaisin rahat ja alkaisin uhkailla. Ja saisin lisää rahaa valtiolta ja pettäisin kaikki lupaukset. Sitä on la dolce vita, todellakin!

Uusi vuosi ei valitettavasti ole lainkaan parantanut ymmärrystäni. Minusta kun on kovin vaikea tajuta, että miksi taantumassa ison rahan isot pojat alkavat sosialisteiksi, vinkuvat että työpaikat pitää pelastaa ja valtion maksaa. Antaa siis sitä köyhät turmelevaa vaarallista vastikkeetonta rahaa.

Tai siis kyllä minä ymmärrän, että miksi ne niin tekee, mutten sitä miksi niille rahaa annetaan.

Orjan ja lakeijan ero lienee se, että orja tekee pakosta ja lakeija lipevästi rahasta. Suomen hallitushan kovasti vakuuttaa olevansa työllisyyspolitiikan orja ja sillä perustelee - jos perustelee - rahan syytämistä niille, jotka sen mielellään ja tunnonvaivoitta tuhlaavat. Pankeille, metsä- ja muulle teollisuudelle, kaikille niille, jotka ovat paksuun setelipatjaan tottuneet.

Mutta jos ajatellaan pyhän ja erehtymättömän markkinatalouden ehdoilla, niin eikö Suomen hallituksen pitäisi suojella valtion omistajien, eli kansalaisten, anteeksi kuluttajien etuja. Lakeija-hallitus tekee sen nyt niin, että se vaatii yritysten puolesta kansalaisilta suojelurahaa sekä veroina että kulutuksena. Kaikkien pitää maksaa niille, jotka ovat tuhlanneet, jotta saavat pitää paskat työpaikkansa.

Kuten sanottu, minä en mistään mitään ymmärrä, mutta jos kansantalouteen halutaan pumpata rahaa, miksei sitä voi tehdä kansan kautta? Entä jos rahaa ei annettaisikaan pankeille - jotka vastikkeeton raha on ilmiselvästi turmellut, kuten kokoomuslaiseen ideologiaan kuuluukin - vaan ylimääräisenä veronpalautuksena kans... kuluttajille?

Kyllähän se meiltä joka tapauksessa valuu firmojen taskuun, mutta saataisiin sentään vastikkeeksi niiden tuottamia tarpeettomia tavaroita ja surkeita palveluita. Eivätkä herkät yritysparat turmeltuisi vastikkeettoman rahan vyöryyn. Ja mikä ihaninta, myös kilpailuehto täyttyisi, eli tämän yhteisen kuluttajabiomassamme rahat menisivät niiden taskuihin, jotka parhaiten osaisivat meidät vakuuttaa joutavan paskansa autuaaksi tekevästä voimasta.

Mutta vitut se niin mene. Joten palaan pian taas iloisena työelämän palvelukseen, jotta voin tilittää veroeuroni työpaikat Kiinaan roudaaville firmanpaskoille ja tuhlata lopun tilini holtittomasti, vaikkei siihen olekaan varaa.

Isänmaa vaatii, vaan ei anna! Pasila, Porilaisten marssi?