Voisi taas kirjoittaa vaikka mistä.

Vaikka siitä, että jotkut tiemmä ihan oikeasti uskovat MAT:aan, YTM:iin ja ATM:iin. Asuvat omassa pikku maailmassaan, jossa ripsi toisen piirak... eikun silmässä on selvä kuin P. Räsänen, vaikka omat silmät on tullut kaivettua hopealusikalla poskille jo ajat sitten.

Sen, ettei käy "flaksi" (vai miten se nuoriso sanoo), ettei ole "frendejä" (vai mikä se sarja oli) ja että polkupyörästä putosi ketjut kun ylämäessä polki seisaaltaan, voi lyödä kolmikirjaimisten lyhenteiden syyksi. Maailma = paha, kun kerran minä = ATM ja kaikki muut miehet = YTM -> Minen polonen saa ikinä "pesää" (vai minne sitä siinä pelissä pyritään). M.O.T.

Siitä voisi kirjoittaa, että vaikken itsekään usko hyperpositiivisuuteen, omassa säälin sakokaivossa rypeminen ja sen kaivon syventäminen tuskin on kovin pätevää puuhaa. Paitsi jos haluaa olla eräänlainen itsesäälin Stahanov, itkuisen inhottavamaailmajokaonainaminuavastaanjavarsinkinnenaisetsaatana -ininän iskurityöläinen.

Ja oppimestarimaisesti vielä  muistuttaa, ettei ole kamalan rakentavaa alentaa toista sukupuolta toiseksi sukupuolielimeksi. Että se sukupuolielimen ympärillä vaikuttava tyyppi sen värkin muodosta riippumatta luultavasti haluaa jonkin sortin huomiota, joka ei suuntaudu pelkästään siihen värkkiin.

Ja lopuksi vielä kehottaa ottamaan pää pois paikasta, jossa se haittaa normaaleja ruumiintoimintoja. Ja sellaista, että Mikä-Mikä-Maata ei ole, eikä siten myöskään mitään "Markkina-arvoteoriaakaan". On vain Mitä-vittua-Maa. Ja teoria kaiken yleisestä paskuudesta (tuosta sanasta, siitä en ole varma, mutta toivottavasti sellainen on).

Mutta enpä jaksa.

Sen sijaan kirjoitan ihan muusta.

Nimittäin eilen spekuloin ihmissuhteelle Mio, poikani Mio -kirjaa/näytelmää/elokuvaa. Minusta kun paljon parempi, järkevämpi ja käytännöllisempi nimi sille olisi "Moi, poikani Mio".

Ihmissuhteen mukaan tuotin ehdotuksellani lähes kestämätöntä tuskaa. En ymmärrä.

Olenko nyt ATM?