Tänään aamulla bussissa jutteli kaksi niin sanottua seniorikansalaista.

Muorin närkästys oli melkoinen, kun joku nulkki oli pudottanut Metron bussin permannolle kenkien kurattavaksi. Harmajapäinen herra myönteli "nykyajan" menoa. Parissa minuutissa keskustelu eskaloitui sille tasolle, että kylläpä hävettää, kun Suomesta tulee huono kuva ulkomailla. Varsinkin harmaa naaraspantteri kovasti huolehti, että mitä "ne" meistä "siellä" ajattelee.

Olisin voinut lohduttaa, mutten halunnut.

"Ne siellä" ajattele Suomesta. Yhtään mitään.

Istuuko Saksanmaalla germaani-Helmut ohta rypyssä ja nahkahousut perskurussa bierstübessa pohtimassa, että mitenhän se Finnland, mitenköhän ne siellä? Taitaa olla aika jumalatonta se meno, kun kerran Norjassakin tekivät sen huonon huumoriohjelman. Ja eipä nosta suomalainen lehteä lattialta, Donnerwetter sentään, arvostukseni laskee kuin hapankaali paksusuolessani.

Ei istu ei. Tai voi istua, muttei mieti Suomea. Miettii vaan, miten se Klinsmann aikoinaan oli sentään vähän toista kuin nykyiset ja sitä miten olutvaahto on jähmettynyt ikävästi takatukka-Hansin harmaantuviin riippuviiksiin. Eikö se koskaan pyyhi niitä? Miten se Hildegerd jaksaa tuollaista scheissepöksyä ja schweinhundia...

Niin että voidaan unohtaa Suomi-kuvasta huolehtiminen ja teutaroida kaikessa rauhassa omassa saastassamme!