Tuossa tupakalla. Alkoi kuulua pirunmoinen kaklatus. Ja kah, kolmisensataa hanhea pyyhkäisi yli. Valkoposkia varmaan.

Hanhet ei liene fiksuudella pilattuja. Mutta lentävät viisaasti, toinen toisen perässä, vähän sivussa. Osa kauniin hierarkisessa aurassa, jotkut vähän anarkistisemmissa rimpsuissa.

Maanantain hesarissa D-sivun kolumnissa toimittaja pohti, että pyörällä ajaminen on vahän kuin lentäisi. Ja näinpä, pätee nimittäin hanhiteoreema mankelointiin ja.

Vaikka varhaisaamulla tahi myöhäisillalla onkin kiva sukkuloida pitkin pyöräteitä, niin oma ilonsa on parviajossakin. Varsinkin Kulosaaren sillalla kannattaa yrittää iskeytyä pyöräauraan.

Mutta kun.

Ihminen ei ole yhtä sopuisa kaahaja kuin hanhi. En ainakaan minä. Siksi jopa sen sillan hiuduttavassa ylämäessä, joka varsinkin vastatuulessa seuloo nuoremmat henkilöt vanhemmista henkilöistä, pitää pyrkiä ohi. Moni tuleekin selkä edellä vastaan joka aamu. Toisista on vähän enemmän vastusta.

Aamuna muutamana kohtasin Virkamiehen*. Pääsin Virkamiehen kantaan Kulosaaren jälkeen, mutta se piti niin vinhaa vauhtia, etten ohi. Jäin roikkumaan peesiin, roikuin tuulensuojassa melkein sillan Sörnäisten päähän saakka. Virkamies - pirulainen - yritti vieläpä matkalla jättää pari kertaa. Muttei onnistunut.

Iskin sillan loppupuolella, kun nousu taittuu loivaksi myötäiseksi ennen jyrkempää alamäkeä. Löin 21:n silmään uskollisesta munamankelistani, jännitin pohkeeni ja nelipäiset reisilihakseni ja puskin ohi. Taktisesti kypsää työmatkapyöräilyä. Virkamies putosi kuin äidinpuolen sukulainen vesikulkuneuvosta.

Täydensin triumfini Sörnäisten rantatiellä, jonka ylitin juuri oikeasti kohtaa. Virkamies pelasi uhkapeliä ja jätti ylityksen seuraaviin valoihin. Virhe, punainen ukko pudotti Virkamiehen kuin Ali Foremanin. Tyrmäys. Pure pölyä, Virkamies!

Töihin tulin paita märkänä.

*Kyseisen henkilön virkamieheys on pelkkä olete. Se vaan jotenkin näytti virkamieheltä, ehkä kuitenkin sellaiselta, joka on ihan mukava. Kannustaa työkavereitaan ja naurattaa niitä sopivasti, muttei häiritse liikaa työntekoa. Ja kotona muistaa kysyä puolisolta, että miten päivä meni. Ja lukee lapsille iltasadun. Paitsi jos ne on siinä iässä, ettei sadut enää kiinnosta. Silloin Virkamies vain käy sanomassa hyvää yötä. Osaa antaa tilaa lapselle, vaikka joskus tuntuukin, että ne kasvavat kamalan nopeasti. Virkamies kuitenkin karauttaa jotenkin karhentunutta kurkkuaan ja ajattelee: "Niin sen pitääkin mennä, hyvä näin, hyvä näin..."