Viikate oli melkoisen jysäkkä.

Juuri sopivasti Tavastialle noin kello 22.58, takki narikkaan, oikeille paikoille vähän miksauskopista etelään, Kaarle lavalle, spiikki pois alta ja Kaakko kehiin. Näin sen pitikin mennä.

Mutta peijooni sentään. Siihen miksauskarsinaan nojaili kaksi sälliä, jotka olivat ilmeisesti ns. rock 'n roll -kyttiä. Välittömästi toivoin, että olisivat hengettömiä ruumiita. Rumia isoja vötkäleitä, jotka hölisivät kovaan ääneen, ja käänsivät välillä selän lavalle. Mulkerot. Jos siis olet torstaina Viikatteen keikalla miksausaitaukseen nojaillut ruma idiootti, älä lue tätä enää. Kiellän sinua. Mene pois humpparaakki, menemene pois.

Ja sitten siellä yleisön joukossa ja samaan aikaan vessassa oli myös siviilipukuinen Merimaa, jolle olisin mennyt puhumaan tiukasti keikkojen aloitusajankohdista, mutta veressä ei ollut tarpeeksi.

No asiaan. Konsertti oli siis kelpo, vaikka alkoi palkansaajalle vähän myöhään. Jäikin sitten aika lyhyeen, ilman encoreja alle tunnin, -coreineen tunti ja vartti. Siihen settiin kolme ihka uutta biisiä oli aika paljon, meikäläinen kun on tällainen vanhan liiton konservatiivi, joka tykkää tuntea keikkakappaleet. Uudet pitää opiskella levyltä ensin.

Niska ei sitten kipeytynyt, moshaukseen (tai siihen pää eestaas repimiseen) ei liiennyt tilaa. Kädessä vähän ilman hakkaaminen sentään tuntuu.

Tästä on hyvä jatkaa.