Ihminen pelkää ja kannattaakin.

Mutta jos kokonainen kunta pelkää sikaa, on jossain vikaa. Joko vikaa on kunnassa tai kuntakuvassa. Tai molemmissa.

"Sanoin jo eilen, että viisas villisikakin tekee lopulta virheen. Nyt se on ammuttu."

Lainaus keskiviikon Hesari, sanat posiolainen metsästäjä Kari Ruokamo. Joku on katsonut liikaa kovaotteisia jenkkipoliisisarjoja. Ampuja, "poikamiesviljelijä Risto Määttä", taas huolehtii hygieniastaan. Kaveri oli juuri tullut suihkusta ennen surmatyötä (kaikki vapaat naiset, vinkvink). Kalsarit jalassa, tyyny tukena ampui sitten sisältä villisian syöttiämpärin ääreen. Ja soitti kaverit paikalle, ennen kuin uskalsi mennä haulikon kanssa ulos. Parisataakiloiseksi karjuksi luultu sikapaholainen paljastui 75-kiloiseksi emakoksi.

Hesari uhrasi Posion possulle kaksi isoa juttua tiistaina ja keskiviikkona. Varmaan ainakin tuollaiset sata merkkiä sikakiloa kohti. Ensimmäisessä jutussa kerrottiin, että valtava villisikakarju pitää Posiota kauhun vallassa. Toisessa taas, että kun se emakko on ammuttu, niin lapset voi taas päästää leikkimään autotielle.

Onko ne Posiolla vittu ihan spedejä koko jengi? Yhden possun takia telkeytyvät sisään ja varmaan sisällä vielä vessaan. Vai onko sittenkin kysytty vähän vääriltä ihmisiltä?

Posio on aika normikunta osassaan Suomea. Rapiat 4000 asukasta, menoja enemmän kuin tuloja. Muistaakseni jonkinlainen keskusta, huoltoasema ja kauppa ainakin, varmaan baari tai pari. Ehkä vielä pankki, ehkä ei. Postia hoitanee asiamies.

Mutta ihanko kaikki 4247 posiolaista sekosivat siasta? Eikö kunnanjohtaja uskaltanut töhin? Jäivätkö lehdet ja kirjat jakamatta, harvat pellavapäät sivistämättä?

Melkein voisi arvata etteivät. Hesarin jutussakin pienenä sidekickinä esiintyy Rauha Määttä, joka nimensä mukaan ei toivo sialle pahaa. Onpa vienyt sille ruokaakin. Marjo Määttä (aika yleinen sukunimi sielläpäin vissiin) taas uskaltautuu ulos vasta kun sika on viime kerran vingahtanut.

Muuten kaikki jutussa jututetut ovat metsästäjiä. Metsästäjät ylistävät saaliin oveluutta. Metsästäjät kehuvat saaliin vaarallisuutta. Metsästäjät korostavat rooliaan Posion suojelijoina. Metsästäjät ovat ritareita.

Ihan kevyesti voi kuvitella, miten joku tekstintutkija pissaa ilosta housunsa pilalle, kun näkee näin selkeän esimerkin myytinrakentamisesta.

En halua uskoa, että Suomen maaseutuväestö koostuu 98,6 prosenttisesti luontoa pelkäävistä liipasinherkistä aikamiespojista. Joten rakas media, kysypä välillä kasvis- tai lihansyöjäpedoista muiltakin kuin metsästäjiltä. Äläkä mielellään käytä metsästäjiä asiantuntijoina petokysymyksissä. Kun ethän sinä, rakas media, kysy rikollisiltakaan, että tehdäänkö rikoksia liikaa, sopivasti vai liian vähän.

Järjen käyttö on sallittua ja voi joskus tuntua jopa hyvältä. Maaseutu kyllä kuolee, muttei petojen takia. Mutta sehän onkin ihan liian hankala asia selvittää. Eikä siihen kuitenkaan voi vaikuttaa. Sutta/karhua/ahmaa/villisikaa/hirveä/jänistä/naapurin kissaa voi aina pelätä. Ja ampua. Globalisaatiota ja markkinakapitalismia ei. Ja tuollaiset sanat näyttävät rumilta otsikossa ja karkottavat lukijat.

Jopa Hämeenlinnassa liikkuu tällä hetkellä kahdella jalalla tai neljällä pyörällä paljon vaarallisempia petoja kuin aamulla neljällä tassulla. Mutta tästä on kirjoittanut jo aiemmin toverini, jolla on saksalaisenkarvainen nimi.

Hals Und Beinbruch!