Ja niin kävi, että sinäkin aamuna M. Üstava heräsi.

Vaikka M. Üstava asuikin lähitulevaisuudessa kaukaisessa ja piskuisessa Uranuksian valtakunnassa, niin niinpä vain hän tassutteli unisena vessaan ja suhautti pönttöön aamukuset aivan kuin sinä tai minä.

Kun M. Üstava sai aamutoimet suoritettua (siis muutkin toimet kuin virtsaamisen, esim. einehtimisen ja pukemisen) hän suuntasi 49-numeroiset jalkansa kaupungille. Oli tosin M. Üstavan vapaapäivä, mutta hän oli sitä mieltä, ettei sänkyyn silti jäädä laiskana vanumaan. Ja siinä M. Üstava oli oikeassa!

Pian M. Üstava havaitsi tutun hahmon: kaukaisuudesta vaappui vastaan herra Jagellonigan kaljapullon muotoinen hahmo.

- Jaha, terve vaan mieheen herra Jagelloniga.

- Ka, tervepä terve. Mitäs olet meinannut tänään duunailla?

- Eipä tässä ihmeempiä suunnitelmia. Vapaapäivän ratoksi vähän reippailen.

- Vai vapaapäivä! No, tule mukaani, menkäämme lentokentälle.

- Ai, miks sinne?

- No sinne tulee tänään tärkeä vieras Suomesta.

- Vai Suomesta? Suomihan taitaa olla se paikka, joka on täynnä tuhkaa ja jonka taivalla mennä ujeltavat lentävät penikset.

- Ehei, ystäväni. Nyt muistelet jainalaista tuhkahelvettiä. Suomi on kylmä paikka.

- Oho, hehe. No minäpä tulen mukaasi.

Ja niin suuntasivat ystäväkset - herra Jagelloniga 38-numeroisine jalkoineen - kohti Uranuksian ainoaa ja varsin vaatimatonta lentokenttä. Kentän ympärillä tungeksikin jo aimo joukko uteliasta paljasjalkakansaa (kengännumerot 26-53, mediaanikoko 41). Valtionjohdon lisäksi paikalla oli monia kuuluisuuksia, muun muassa maan juhlituin näyttelijä, Kai Tanner.

No, kello lonksahti pian sovittuun lukemaan, mutta taivaanranta pysyi tyhjänä. Missä ihmeessä viipyi Suomen edustajan kone? Osa kansasta alkoi pulista levottomasti ja hätäisimmät tekivät lähtöä.

Mutta katso!

Yhtäkkiä taivasta peittävä pilvipeite repesi kahtia ja keskelle lentokenttää osui uskomattoman kirkas, safiirinsinisenä hehkuva auringonsäde. Kansa huudahti peloissaan ja peitti silmänsä. Kun kirkkaus hieman himmeni, hämmentyneet uranuksialaiset näkivät, että keskelle lentokenttää oli ilmestynyt suuri hopeinen sipuli!

Eipä ehtinyt rahvas edes henkäistä hämmästyksestä, kun sipuli jo alkoi kohottaa vaskista vartta. Vauhdilla varsi kurottui jäykkänä kohti taivaita ja näytti jatkuvan loputtomiin. Samalla sen päässä oleva hopeinen kukinto paisui ja sykki. Hopeankarvaisina hohtivat niin ikään vaskivarren juuressa pullistelevat potrat mukulat.

Parissa minuutissa kasvu lakkasi ja valtava tulppaani huojui juhlakunnossa ällistyneen Uranuksian kansan yllä. Äkillisessä auringonvalossa kimalteleva kukka ei näyttänyt niinkään kasvilta kuin jostain salaperäisestä metallilihasta muokatulta valtavalta elimeltä...

Samassa tulppani alkoi nytkähdellä väkivaltaisesti. Etummaisina seisovat katselijat alkoivat pyrkiytyä taaemmas ja samalla takariviin jääneet tunkivat eteenpäin nähdäkseen mitä tapahtuu. Kansanjoukon keskipaikkeilla seisoville M. Üstavalle ja herra Jagellonigalle alkoi tulla tukalat oltavat. Kaikki olisikin voinut päättyä varsin surullisesti, ellei tulppani olisi yllättäen auennut hirvittävästi helähtäen.

Ja millainen kukinto olikaan! Laajat terälehdet hehkuivat puhtainta hopeaa pimentäen loisteellaan auringonvalon. Mutta hukkaan meni kukan loisto. Kaiken huomion nimittäin vei tulppaanista syntynyt mies tai pikemminkin jonkinlainen ylimaallinen valo-olento. Ainakin viisimetrinen olento oli kauttaaltaan puhdasta kultaa ja näytti leijuvan muutaman sentin tulppaanin kukinnon yläpuolella. Miehen pään yllä hohti häikäisevä valokehä.

Hänen silmänsä leiskuivat kuin siniset liekit, rajuina, mutta samalla spanielimaisen hellyyttävinä. Sellainen oli tuo katse, että jokaikinen uranuksialaisnainen, joka sen tuona päivänä kohtasi, paukahti saman tien paksuksi. Ja nuo naiset synnyttivät yhdeksän kuukauden kuluttua joviaaleja poikavauvoja, joiden kesähousujen takataskusta pilkisti kampa.

Ja sitten Kultainen Mies puhui. Hänen äänensä oli kuin pasuunoiden mylvintää ja tiukujen helinää samassa harmonisessa ääniaallossa.

- Olen Ulkoministeri. Terve terve!

Jylisevä ilosanoma kiersi Uranuksian kolmesti ja omena- ja kirsikkapuut puhkesivat kukkaan, vaikka olikin marraskuu. Samalla muutama sata sosiaalirajoitteisen väestöosan asuttamaa kotia sortui ja hautasi asukkaansa, mutta siitä ei yleisessä riemussa piitattu, niinkuin oikein onkin.

Ja niin kävi, että noista sanoista lähtien Uranuksialle koitti parempi aikana suuren Suomen valtakunnan suojeluksessa. Kerrotaan, että Ulkoministerin vierailun jälkeen Uranuksiassa kukaan ei enää tuntenut surua tai tuskaa, lammas leikki rauhassa vuoristosuden kanssa ja joet virtasivat täynnään Valion Into-maitoa (näin myös laktoosi-intolerantit kalat pystyivät nauttimaan elämästä täysin kiduksin).

Yksi tyytyväisistä oli tietenkin M. Üstava. Mutta välillä, juuri ennen nukahtamista, hänen mieleensä muistui tapahtuma Riemun Päivältä (noin kutsuttiin nykyään Ulkoministerin vierailupäivää). Tuolloin nimittäin pieni poika oli huutanut keskellä väkijoukkoa: "Toihan on vaan joku vitun turkulainen juntti!"

M. Üstava kuitenkin karkotti epäilynsä, sillä eiväthän lapset ymmärrä aikuisten asioita...

Ja niin nukkui rauhallista untaan M. Üstava, mies jolle Ulkoministeri toi onnen!