Vaikka kuva ei ole ihan tuore, karvakorvalla on vieläkin korvakarvoitus. Tiettävästi häviää iän mittaan. Mikä on tavallaan sääli, sillä tuollainen tihentyessään suojaisi kivasti korvalehtiä talven tuiskuilta.
Tyttö täyttää tänään neljä. Siis viikkoa. Kysymyksiä on herännyt. Miksi esimerkiksi muuten niin nätti naama muuttuu punaiseksi palloksi ja kauniit silmät viiruiksi, kun jotain on tarvis saada? Millainen selviytymisstrategia se sellainen on, että ollaan mahdollisimman epäviehkoja ja -vetoavia palvelua vaadittaessa?
Ilmeisen tehokas, ihmislajin leviinneisyydestä ja tiheydestä päätellen. Ja kieltämättä voisi tulla nälkä, jos äiskää ja iskää yrittäisi herätellä kolmelta yöllä vain suurien silmien viattomalla katseella.
Tuollaisen neliviikkoisen kanssa on vähän hankalaa, kun se ilmaisee itseään lähinnä itkemällä. Josta taas pitäisi päätellä mikä on vialla. Yleensä tietenkin nälkä. Ja sitten kun aletaan ruokailupuuhiin, on vauhtia niin paljon, että siitä tulee hidaste. Ja sitten tulee huutoa, kun ei suju.
Tietenkään nuorisolta ei voi vielä vaatia kovin nonchalanttia suhtautumista elämään. Heti kärkeen on pitänyt opetella hengittäminen, syöminen, pissaaminen ja kakkaaminen. Ja kun jo nyt alkaa pään kannattelu onnistua jopa sekuntien ajan, niin voidaan sanoa, että luultavasti vauva on edistynyt neljässä viikossa enemmän kuin isänsä parissakymmenessä vuodessa.
Vielä täytyy todeta, että mainio keksintö on tutti. Tyytymätön muksu vaikenee kuin katkaisijasta. Ainakin hetkeksi. Mistähän saataisiin aikuisten versio?
Kommentit