Ihmissuhde on hommannut jotain kynsitököttiä ja tarroja, joilla syntyy ranskalainen manikyyri.

Ranskalainen manikyyri. Eikö kuulostakin jotenkin irstaalta? Vähän niin kuin ranskalainen suudelma ja ylipäätään "ranskalaisittain", josta jotenkin jo ilmaisuna huokuu sötem- ja uulalaa-voihketta.

Mikä niitä ranskalaisia oikein vaivaa? Ajatelkaa vaikka espanjalaista manikyyriä. Ei tule yhtään härskejä ajatuksia. Ainakaan kovin paljon. Tulee mieleen kuumalle hiekalle virtaava veri ja hionneita rintakarvoja kuopivat miehekkäät kynnet.

Tai italialainen manikyyri, jossa kynnet heiluvat huitovien raajojen päässä laajoja kaaria. Paitsi Sisiliassa. Sisilialaisen manikyyrin jälkeen on turha sormenjälkiä kysellä.

Saksalaisesta manikyyristä ei tule mieleen oikein mitään, brittiläisestä taas pureskellut kynnet. Suomalaiseen manikyyriin taas tietenkin kuuluvat patamustat kynsinauhat ja kirosanoissa ja viinassa lionneet sormenpäät.

Mutta ne ranskalaiset, kuka ne saisi kuriin?