keskiviikko, huhtikuu 27, 2005

Viime muistutus

Ravintola Viemäri on nyt virallisesti listojenkin mukaan muuttanut.

Uusi osoite siis:

http://opilas.vuodatus.net

Sommoro!

Jäähyväiset Bloggerille

Blogspotin osoitteet taas näyttävät päivittyvän blogilistaan ja ehkä muutenkin jotenkin toimivan. Vaan päätös on jo tehty. Vaihdan kotimaiseen vaihtoehtoon. Ravintola Viemäri pyörii tästä lähtien vuodatuksen pohjalla.

Pyrin tänä yönä päivittämään blogilistalla uuden raflan osoitteen (sillä aikaa sinne pääsee esim. tästä). Juuri nyt siellä ei tosin paljon mitään ole. Tästä, niinkuin aina, muutosta tulee epäilemättä ongelmia, vaivaa ja sotkua.

Yrittäkäämme sopeutua.
 

tiistai, huhtikuu 26, 2005

Vanhat jutut, vanhat pelit

Bloggerin päällä pyörivät systeemit ei kaiketi päivity nyt ollenkaan blogilistalle. Kamalaa.

Ties missä pimeässä loukossa parhaillaan tärisee pahasta vieroitusoireista kärsiviä lukijoita, joiden huokosista kylmä hiki tursuaa ja joiden yhteenpurtujen hampaiden välistä karkaa tuskainen ulahdus, kun pahin kalina hetkeksi loppuu. Eikä ne tiedä ollenkaan että täällä olisi ihan tuoretta "shittiä" tarjolla. Ja isoina jööteinä.

Sinällään vähän tympii, kun on niin käsi näissä softapuolen (vai mitä lienevät) hommissa. Kun kerta aika mielellään voisi kai vaihtaa julkaisupohjaa, jos kerran Blogger tykkää maata mahallaan harva se päivä. Mutta kun ei tajua. En minä saatana ymmärrä edes mitä se "syndikaatio" meinaa.

En ole näistä automaattisista tietojenkäsittelyvehkeistä sen enemmän ikinä välittänyt kuin on pakko. Eli mitä nyt, että on duunia pystynyt jotenkin tekemään. Ja tietenkin pelaamaan. Jälkimmäinen aiheutti aikanaan sen, että oli pakko opetella jotain autoexec.batista ja config.sysistä. Hukkaan meni sekin, kun pelejä ei enää tarvinnut pyörittää dossin kautta (voi noita aikoja - kuin silkkiä olivat ne ja pelit vielä pelejä: Tie Fighter ja Command & Conquer etupäässä).

Tietotekniikkatorspouttaan tässä saa katua. Ei kovin paljon kuitenkaan. Jotenkin on aina koodinpätkää enemmän magiaa 16:n rajalta etunurkkaan kajahtavassa ulkosyrjäkudissa. Eipä sillä että sekään minulta onnistuisi.
 

Tuokiokuva vaihtoehtoisen Antti Muurisen elämästä


(Tämä kumpuaa hetkittäisestä joutilaisuudesta ja yleisestä havainnosta, jonka mukaan jalkapallomaajoukkueemme valmentaja on ehkä maailman eniten konduktöörin näköinen mies)

Musiikki: Jimi Hendrix, The Wind Cries Mary


Konduktööri Antti Muurinen katsoo ulos ikkunasta. Ohi kulkee suomalainen maisema pimeässä. Pusikkoa ja peltoaukeaa. Välillä vielä jääpeitteen alla lepäävä järvi. Muurinen juo kahvia ja yrittää sysätä väsymystä eteenpäin.

Suu Muurisen konnarinviiksien alla mutruilee, kun ajatukset hölkkäävät laiskasti aivolohkojen väliä. Ajatus vielä jäljellä olevista työtunneista nasahtaa ikävän sähköisesti synapseista selkäydinjatkeeseen ja aiheuttaa tahattoman lihasväristyksen kehossa.

Muurinen pitää työstään, mutta matkustajien hyvinvointi huolettaa. Matkustajajunan vanhojen vaunujen liki olematon ilmastointi voi reistata milloin tahansa. Sinisillä penkeillä nukkuja valahtaa helposti huonoon asentoon ja siitä taas seuraa niskakipuja ja niistä ärtymystä. Ärtymyksestä sitten ties mitä; ikäväsävyistä sanavaihtoa viattoman lajikumppanin kanssa, parisuhderiitoja, väkivaltaa, liikenneonnettomuuksia...

Muurinen huokaa. Edes valtion virkamies ei voi kantaa kaiken maailman huolia.

Juna painaa hidastamatta läpi pienen taajaman, alkava aamuhämärä hiipii tyhjiä katuja. Muurinen pohtii puolitietoisesti miten tyhjyys ja elottomuus saa omituisella tavalla paikkakunnan näyttämään jotenkin enemmän asutulta. Siellä verhojen takana nukkuu lapsia ja aikuisia, vanhuksiakin. Perheitä, joiden vanhemmat heräävät aamuyöstä yhtäaikaa, katsomaan ensin kattoon ja sitten toisiinsa, miettimään asuntolainaa, puhumatta.

Muurinen tietää, että kohta juna jarruttaa, valtava massa seisahtuu. Asemalle jää joku, toinen tulee kyytiin. Ja konduktööri Muurinen kulkee läpi vaunujen, jossa matkustajat nukkuvat unikuola valtion pieluksella. Jotkut sinnittelevät hereillä, kirjasta on siinä apua. Muurinen tietää, että yöllä ei kannata kailottaa lippuja, kyllä suomalainen muutenkin näyttää. Silloin Muurinen hymyilee leppoisasti, jos matkustaja siltä näyttää. Kaikki eivät näytä.

Muurinen on hyvä siinä mitä tekee. Matkustajat pitävät. Eivät tietenkään kaikki, joskus harvoin tulee ilkeitä sanoja ja vielä harvemmin tekoja. Virkamiehenä Muurinen ei näytä, että sattuisi. Muurisen mielestä konduktööri on kansan palvelija, tarpeen tullen sovittelijakin. Joskus tiukka, muttei ikinä ilkeä.

Ilkeydet kuitenkin koskevat. Kivun Muurinen piilottaa syvälle ja hautoo sitä tahtomattaankin. Miksi pitää satuttaa, ilman syytä vielä...

Muurinen huokaa uudestaan.
 

Kävele, uneksi


Ajattelin aamulla, siis noin 17 tuntia sitten joogalentämistä. Kimmoke taisi tulla siitä, kun luin ohimennen jonkun joogatunti-ilmoituksen, josta saamani näköhavainnon unenpuutteesta pöhnöittyneet aivoni muokkasivat jotenkin joogalentämiseen viittaavaksi.

Minä en oikeastaan edes tiedä, mitä joogalentämisellä meinataan "niissä piireissä". Jossain keskusteluohjelmassa oli vuosia sitten näitä mukaleijuvia veijareita vieraina. Studion permannolle oli levitetty niitä samoja ohuita sinisiä patjoja, joita ala-asteella heitettiin jumppasalin lattialle, että kärrynpyörässä epäonnistuvat eivät kovin pahasti itseään telo. Siinä ne "lentäjät" sitten pomppivat jooga-asennossa eteenpäin, vähemmän ylös. Ja yleisö nauroi.

Mutta syy, miksi homma tuli taas illalla mieleen oli tietenkin X-Men-leffa, jossa Jean Grey (alias Ihmetyttö aka Feenix) pystyy leijuttamaan asioita ja ihmisiä melkein miten haluaa. Tästä taas ajatus siitä, että jos se joogalentäminen onkin sellaista, että oikein kovin keskittymällä voi kohota ilmaan leijumaan (mihin sellainen ilmiö sitten voisi perustua, luultavasti ns. hörpänlörpän-teoriaan).

No niin, mutta tällä pitkällä alustuksella halusin vain päästä pohdintaan siitä, miten siitä joogaleijuskelusta voisi hyötyä. Sinälläänhän paikallaan leijailukin on varmaan ihan näyttävää ja hupaisaakin, varsinkin etkoilla, kun kaikki on sopivassa nousuhumussa, posket punoittaa, otsalohkossa pöhisee ja kaikki naurattaa.

Mutta se hyöty. Kun jos ajatellaan, että se joogalento kumoaa painovoiman vaikutuksen. Silloinkin täytyy olla joku voima, joka nostaa joogin ilmaan. Ja myös pysäyttää, senhän sanoo jo Newtonin eka laki. Ilmassa painottomana liikkuessa pysäyttävänä voimana kyseeseen tulee lähinnä ilmanvastus. Ja katto, puut, katulamput ym. sellaiset. Lähinnä sellainen sovellutus tulee mieleen, että jos toinen antaa leijujalle vauhtia, niin pääseekö se esimerkiksi kauppaan, vai loppuuko meno kesken ja tuuli vie koko kauppareissulaisen?

Ehkä järkevämpi sovellus olisi ottaa mukaan jonkunlainen köysi, jossa olisi koukku. Koukun voisi sitten singota vaikka ohikulkevan auton puskuriin ja voilá: freeride! Mutta ongelmatonta ei toki ole tämäkään, jos oletamme, että fysiikan lait painovoimaa lukuunottamatta vielä vaikuttavat. Vaikka nimittäin joogiflyygi on painoton, massa säilyy ja siten myös liike-energia (Ek= 1/2mv2). Näin ollen poloinen ohjauskyvytön, mutta melkoisen liike-energinen hörhö liiskaantuisi helposti esimerkiksi Osuuspankkikeskuksen massiiviseen ja rumaan seinään.

Ehkä kannattaa kävellä?

 

maanantai, huhtikuu 25, 2005

Eläkkeellä vai haudassa?

Hahaahaaa! Kohta pääsee pois, hyvällä tuurilla ihmissuhdekin on vielä himassa ja sen ehtii hätäseen nähdä ennen kuin se menee duuniin ja minä uniin. Vaan illallahan tänne on tultava takaisin.

Minulla onkin mainio ajatus, jolla yllämainittu ahdistava tila saadaan helposti muutettua: yksipäiväinen työviikko! Ei vaivaisi stressi, iloisesti vihellellen kulkisin metrosta Kallion raitteja kohti petiä, mustarastaiden laulun korvissa helkkyissä ja hilpeiden humalikkojen jaloissa konttaillessa. Vaan nyt kun sen tietää että ei työ tekemällä lopu. Ja jos oikein hyvin hommat tekee, niin mistä sen tietää jos joku vielä haluaa palkata oikein vakituisiin hommiin.

Milloin sitten ehtii huilata? Eläkkeellä vai haudassa?

Minä olen vakaasti sitä mieltä, että työ on yksi pahiten ihmiselämää vaikeuttavista asioista. Yksi toinen on taas tämä (millainen ihminen pitää tuollaisia sivuja, luulo-Jeesusko?), viime aikoina onneksi ollut aika upoksissa.

 

Kiilusilmän mainoskatko päättyi


Nousevat aamut vaan. Idän kulma kohta taas punoittaa, mutta ei sitä tänne sisälle näe.

Väsyttää ja tympii. Pari tuntia vielä pitäisi kärvistellä. Yöduunissa on aika huono puoli se, että sitä pitää tehdä yöllä. Muutenhan tämä on aika leppoista puuhaa.

Eilen loppui sitten se Trainers Housen pitkitetty mainos. Voittajaksi tuli kovin pyrkyri. Sekin sai rangaistuksensa, kun joutuu Sarasvuolle duuniin. Entinen HPR-tähti silminnähden liikuttui omasta erinomaisuudestaan viimeisessä lähetyksessä. Siinä myös selvisi, että se pyrkyri otetaan hommiin, jotta saadaan Suomi pelastettua. Eikä ollenkaan sen takia, että se pistettäisiin markkinataloudelliseen juoksumyllyyn jauhamaan lisää rahaa sen pelottavan kiilusilmän kukkaroon. Ehkä kekäleiiriksisellä liimaletillä on jo kyhnyä niin paljon, että tilat sen säilyttämiseen jää pieneksi. Kauhulla ihmissuhteen kanssa sitä seurattiin, tuskan parahduksia päästellen.

Viikonloppu taas meni, vappua tässä enää odotetaan. Maalle pitäisi häätyä. Voi olla mukaavaakin, mitäpä sitä kaupungissakaan aina. Pääsee ehkä saunomaan ja haistelemaan lietelannan viehkoa odööriä.

Se se vaan vasta olisi, jos Leuvanjoelle pääsisi. Ainakin Ötysiini-yhtyeen rallatuksen mukaan varsin erikoinen ja -tyinen paikka.

 

perjantai, huhtikuu 22, 2005

Prinsessa kaataa iltapäivälehden


Olen terve, nyt se on todistettu. Mustaa valkoisella. Päätä ei sen kummemmin tutkittu, mikä selittänee tuloksen.

Pääsin kuin pääsinkin siis sinne terveysihmiselle. Kaikki näytti olevan kunnossa, tai oikeastaan ei ihan näyttänyt, kun näkö on mennyt sellaiseksi, että on siinä hilkulla, pitäisikö lasit laittaa. Ei kuulemma ihan vielä ainakaan. Mutta kolesterolia oli tosi vähän (tai jotenkin sopivasti) ja pissa oli miellyttävää. Hyvä hyvä. Jalkakin kuulemma saattaa parantua itsestään.

Noni, näin tositetusti hyperterveenä henkilönä voikin luoda haukankatseensa - mahtavan rintakehän kohisten paisuessa raittiista ilmasta - iltapäivälehtiemme hegemoniataisteluun. Jos en ihan väärin muista, niin näissä tuotteissa oli ristiriitaista tietoa samasta aiheesta! Nimittäin siitä, miten HKK Ruotsin prinsessa Victoria oli kommentoinut pohjoisessa jossain nauhanleikkauskissanristiäisissä saksien kuntoa.

Ilta-Sanomat otti voimakkaasti kantaa sen puolesta, että Victoria "Sid Vicious" Bernadotte tuumi (nauraen) saksien olevan vanhat kuin Ruotsi. Toinen sananvapauden miekka - siis tietty Iltalehti - taas naulasi linjakseen, että Vimppis loihe lausumaan (nauraen toki) saksien olevan yhtä vanhat kuin vuoret, mikä taas olisi ruotsinmaalainen sananlasku.

Miten käy, kumpi on oikeassa? Kumpikin lehti on laittanut koko journalistisen arvostuksensa hurjaan uhkapeliin. Voittajan painomusteen tuoksuisiin jalkoihin lankeaa koko maa, häviäjän kohtalo on pudota ikuisen epäluulon ja halveksunnan törkykaivoon. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Itse uskon tällä kertaa siihen keltaisempaan, kun olisihan ihan spedeä sanoa, että joku on "yhtä vanha kuin Ruotsi".

Näinkö ruotsalainen heitukka katkaisi suomalaisen tiedonvälityksen toisen vankan paperijalan?

 

torstai, huhtikuu 21, 2005

Itseaiheutettua kissanpaskaa

Jotenkin ankea olo. Ei enää kestä juopottelua niin kuin ennen. Kun kuitenkin tuli lopetettuakin ihan sievästi aamuyön alussa. Ja pelkkää keskiolutta nautittua. Paitsi lopussa ei enää nautittua.

Työtoveri P. tuumi aiemmin tällä viikolla, että nykyään krapula kestää yhtä pitkään kuin juopottelu. Eli päivän juopottelusta seuraa päivän krapula, kahden päivän tinttaamisesta kahden päivän jysäri ja niin edelleen. Aye. Paitsi välillä tuntuu, että oikein reippaasta illasta saa kärsiä kaksi.

Ystäväni J. tosin kertoi, että yhden sen tutun eno tai joku vastaava oli aika lailla "alan mies". Parin kuukauden ryyppyputken jälkeen tämä lutraaja piti sitten taukoa, josta seurasi kolmen viikon krapula. Kyllä siinä on voinut muutaman kerran käydä mielessä, että näinköhän tämä elo enää maistuu ikuna muulta kun sikunalta ja kissanpaskalta.

Eihän sitä saisi darrasta valittaa, kun se on itseaiheutettu tila. Mutta kun ei tässä muutakaan jaksa.

 

Pidä huolta P. Maijasesta


Kävelin korkin päälle, mutta ei se jalka sillä parantunut. Eikä näin jälkikäteen olokaan.

Aamulla työterveyshuollosta soitettiin, etten vieläkään pääse terveystarkastukseen (ja näyttämään jalkaa samalla) kun terveydenhoitaja on sairas. Aika ironista, tai olisi, jos koko homma ei vaikuttaisi pelkältä salaliitolla, jolla minut saadaan pysymään duunissa.

Oloa ei paranna yhtään se, että Laura Voutilainen, tuo Suomen Leena Harkimo, laulaa radio Suolessa (kuten ihmissuhde sitä kutsuu) ihan hirviätä versioita Pidä huolta -rällätyksestä. Alunperinhän siitä vastaa Lappeenrannan ikinuori ja -suuri poika, Pave "se yks tyyppi niistä yksistä vanhoista tyypeistä" Maijanen. Paavon versiossa sentään oli eräänlaista "rokkia", ainakin siinä yhdessä kertosäkeen kohdassa, jossa "Pampuuzled" kaikesta päätellen karjuu naama punaisena "antaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!"

Onneksi työ on helppoa, ei tällä päällä - tai sen puoleen näillä tärisevillä hanskoilla - mitään kovin monimutkaista tehtäisikään.

 

keskiviikko, huhtikuu 20, 2005

Hajoaako jalka vai korkki?

Jalka on vieläkin ihan paska. Ei se mitään parane, korkeintaan pahenee.

Munamankeli helpottaisi liikkumista, tällä on vähän tuskaista kulkea edes julkisten avustuksella. Mutta kun se mankelikin jäi hankkimati. Ongelma on lähinnä se, että kun ei halua uutta, niin mistä sen velosipeedin sitten saa? Sellainen vanttera muutamavaihteinen juhta olisi aika sopiva. Noin satkun siitä kärsisi maksaa. Kun ei kehtaa hommata mitään oikeasti hienoa vehjettä, joku paska sen nyysii kumminkin.

Olisiko tässä tälle päivälle? Tekisi mieli kävellä korkin päälle, mutta kun ei tiedä kestääkö tuo raaja sitä. Saapa nähdä.

 

Suomen Pyhä Horisko -tyhjiö


Saatiin uusi paavi, savu oli valkoista. Uusi rullatuolipyhimys johtaa taas maailman uskovia (niitä oikeaan uskovia siis).

Tuli mieleen, että mistä Suomelle saataisiin oma pyhä horisko. Kun se entinen meni manan majoille jo joku aika sitten. Tämä ex, eli generalissimus Ehrnrooth oli siitä kätevä, että siltä aina pystyi tiedotusvälineet kysymään mitä vaan ja mihin vaan se vastasi aina taatun varmasti jotenkin niin, että nuorison pitää terästyä ja maanpuolustushenkeä pitää ylläpitää. Loppupeleissähän sekin oli aika lailla paavikunnossa (ei siis paavikännissä, mikä on käsite, jonka opin tässä taannoin, arvatkaa mitä tarkoittaa).

Muuten ehdottaisin "jalkkävväenkänrraallin" tilalle visailumies Otilaa, mutta sillekin tuli ns. exitus. Kun ei oikein sopivaa huru-ukkoa tule mieleen, niin ehdotan Suomen uudeksi Pyhäksi Horiskoksi Suomen Dame Ednaa, eli R. Santavuorta.Se puhuu jo nyt ihan yhtä höpöjä kuin paavi. Ja siitä tulee ihan varmasti iän myötä vielä isompi änkyräkonservatiivi. Veikkaan, että Johannes Paavali saati tämä noviisi vaikuttaisivat jo nyt varsin höveleiltä ja holtittomilta liberaalihulivileiltä tähän entiseen oikeuden ruoskaan verrattuna.

Ehkä hyvinkin parinkymmenen vuoden päästä ex-syyttäjä kiroaa Kämpin edustalle kokoontuneen uskovien joukon perinteisellä "Kyrpii ja korpeaa" -toivotuksella.

 

tiistai, huhtikuu 19, 2005

Lattia matalalla kaiken kansan käydä


Minun jalkani on rikki. Universumin (saati multiversumin) mittakaavassa se on tietenkin pikkujuttu, mutta omalta kannaltani varsin ikävä. Onnuskellaan nyt sitten.

Ylihuomenna voin sitten kysyä terkkarilta, että onko se jo menetetty, se jalka. Tänään kävin antamassa verta (ja pissaa kanssa), joka punnitsemisen lisäksi analysoidaan ja sitten se terveydenhoitaja kertoo minulle, että mitä siinä oli siinä veressä (ja pissassa). Jotenkin pelottaa, että on monta kuolemantautia. Ja jos ei omaan vereen (ja pissaan) kuole, niin varmaan menee jalka kuolioon ja levittää sen koko kehoon. Vainoharhattaa.

Myönnän, etten asioista paljoa tajua. Siitä huolimatta uskallan väittää yleisemmälläkin tasolla, että Helsingin kaupungin liikennelaitoksen ratikkakuviot ovat tämän maailman järjellä ajatellen täysin tavoittamattomissa. Kun ensin ostetaan uusia hienoja matalalattiaraitiovaunuja ja sanotaan, että "tulkaatteen kaikki kansa, katsokaa ja ihastukaatten uusien vaunujemme edessä". Sitten ne vaunut on heikompia kuin ensimmäinen ujo jääharso, joka järven pintaan ritteenä ilmestyy syksyllä (tai proosallisemmin Pendolino). Uudet vaunut menee rikki ja tarvitaan lisää uusia vaunuja.

Sitten HKL menee kirppisostoksille Saksan maahan Mannheimin kaupunkiin ja tulee takaisin korissaan 70-luvulla Kruppin teräksestä muotoiltuja vanhoja kiuluja. Ja HKL sanoo "ja katsokaatten kaikki kansa, tulkaatten ja matkustakaatten vanhoissa mutta luotettavissa vaunuissa". Jos ne Mannheimista eläkkeelle jääneet mötikät on niin kamalan hyviä, niin miksi piti ostaa ollenkaan niitä matalalattiasusia?

Kun Suomeen ostetaan jotain uutta raiteilla kulkevaa, miksi ostetaan aina joutavaa romua?

 

Muodikkaasti turmioon


Sitä ei heti ymmärrä. Että muoti on yksi ihmiskunnan pahimmista vihollisista.

Muoti on yksi kapitalistin parhaista keksinnöistä. Sen avulla voi myydä rajattomasti ja rajaton kasvu myynnissä, kulutuksessa etc. on tietenkin taas tämän markkinataloudeksi kutsutun härvelin jatkuvasti venyvä kuminen tukijalka.

Esimerkki: Henkilöllä A on vaate V ja markkinamies Ö haluaa myydä A:lle uuden kuteen K. Ö:llä on kuitenkin ongelma: A:n pitää tarvita tai tuntea tarvitsevansa sitä uutta rotsia K. Oletetaan kuitenkin, että A:n pomppa V on ihan hyvässä kunnossa ja kuosissa. Silloin Ö ei voi sanoa A:lle, että "Tarvihet uuven loimen, kun on entinen käyttökelvoton l. rikki", kun A heti tietää, ettei näin ole. Silloin Ö kääntyy konsulentti 666:n puoleen, joka keksii käsitteen muoti.

Käsitettä tuodaan realisoimaan ranskalainen kalju ja hintelä sössö Zâ. Zâ vaihtaa kuteen K taskun paikkaa "kun se on muotia". Sitten markkinamies Ö menee myömään K:ta A:lle "Tarttet uuden rotsin, ku vanha ei oo enää muodissa, Zâ sanoo niin, se on Pariisista". Mitäpä A siihen, ostaa K:n, vaikkei tarvi sitä. Ja kapitalisti $ hieroo pulleita kouriaan.

Ja tämä pätee kaikkeen roinaan. Muoti on antikristuksen työtä M.O.T.

Tämä vuodatus johtuu siitä, kun allekirjoittanut totesi, ettei koskaan, villien virtahevosten vetämänäkään, astuu Ivana Helsinki -nimiseen putiikkiin. Mitä ihmissuhde ihmetteli, kun sen mielestä siellä myydään suomalaista käsityötä.

Ehkä, mutta se, mitä se edustaa: hyh. Tämä on periaatekysymys. Ihmissuhde katsoi minua jotenkin säälivästi ja tuumasi jotain siihen suuntaan, että ei saa olla negatiivinen.

Mutta olenko minä? Tulkaa kysymään sitten, kun Jean Paul Gaultier on tuhonnut koko nykyisen sivilisaation. Hah, niin.

 

maanantai, huhtikuu 18, 2005

Taasen jaettu virheellistä informaatiota

Eli oikaisu on jälleen tehtävä:


Kun aiemmin tällä samaisella foorumilla väitin, että Il Divo -niminen kakkakikkarekööri olisi italialainen, syyllistyin karkeaan vääristelyyn. Nimittäin tämän päivän Iltasanomien mukaan yksikään unbreakmyheartinvääntäjistä ei ole saapasmaasta. Vaan Sveitsistä, Espanjasta, ym...

Täten siis oikaisuna todettakoon: tulee sitä paskaa muualtakin kuin Italiasta. Itse asiassa melkein kaikkialta.


Tämä tuli selväksi, lähden hankkimaan munamankelia.

 

Kumpi voittaa Viesker vai kulaani?

Maanantai ei ole mitenkään paha päivä. Tai ei ollut silloin, kun ei ollut vielä duunissa, muttei varsinaisesti opiskellutkaan. Nyt tämä syö.

Keitin taas kahvia, saa nähdä käykö niinkuin normaalisti. Eli tuleeko työpaikasta eräänlainen Atomic Cafe. Kahvinkeitin on vähän turhan hieno minulle, se entinen ruma ja likainen sopi paremmin.

Kävimme eilen Korkeasaaressa, jossa oli eläimiä. Näimme muun muassa visenttejä, jotka kaivoivat pakotunnelia aitauksesta. Ja guanakoja (melkein niinkuin laamoja, mutta villimpiä), joista yksi oli aika utelias ja jota ystäväni J. sylki pari kertaa, osumatta. J. yritti sanojensa mukaan provosoida elukkaa sylkemään. Kaikenlaisia kavereita. Ihmissuhde sanoi, että laama sylkäisee niin lujaa, että se sattuu. Harmi, ettei J:n provokaatio onnistunut.

Laamantekeleen lisäksi näimme monia näkymättömiä eläimiä. Ja joitain näkyviäkin. Kuten kalliolla makaavia hylkeitä, joista yksi pissasi. Hylkeenpissa haisi pahalle, uskomattoman pahalle. Sitten nähtiin jotain villiaasin sukulaisia, jotka oli ihan masentuneita. Ihmissuhteen mielestä ne oli söpöjä. Minusta taas oli lähinnä uskomatonta, että niiden flegujen isopäisten ja lyhytjalkaisten eläimien pitäisi muka olla maailman nopeimpia hevoseläimiä. Ei millään ainakaan Vieskeriä nopeampia!

Sitten syötiin jäätelöä, pelättiin kakkaavia lokkeja ja käveltiin kotiin. Kivaa oli.

Nyt ei. Kahvistakin tuli ihan kamalaa, hyvä kun edes itse voi sitä ydinkakkaa juoda.

Lopuksi vielä pakko mainita, että Aamulehti kertoo etusivullaan: "Jalonen pääsi kultasuihkuun". Mikäpä siinä, kuka mistäkin sattuu tykkäämään.

 

perjantai, huhtikuu 15, 2005

Suomi 24. maaliskuuta 2006


Eli pieni, täysin fiktiivinen tarina.

(Musiikki: Beethovenin 5. sinfonia)

Valtakunta on perikadon partaalla. Aiemmin niin vahvalta ja viisaalta näyttänyt valtiolaivamme vakaakätinen perämies on paljastunut vastenmieliseksi teeskentelijäksi. Luotettavan perheennisän ja turpeenpuskijan siloinen naamio on pudonnut, paljastaen irstailusta turvonneen holtittoman rattopojan rivosti punoittavan pärstän.

Pääministerimme rappaus alkoi karista jo viime vuonna, kun hän rikkoi jumalan edessä solmitun liittonsa. Tämän oli persevä maaseudun puolueväki jo arvannut, koska kuka jumalaapelkäävä, multakynsinauhainen kunnon mies olisi mennyt sakraaliin liittoon töissä käyvän naisen kanssa. Ja vielä lentoemännän.

Mutta tämäkin oli vain alkusoittoa. Vain hieman myöhemmin kävi ilmi, että pääministeri oli harjoittanut haureutta toisen naisen (olkoonkin että puoluetoverin) kanssa. Todistettavasti tämä katala susipari oli viettänyt aikaa kahdestaan samassa huoneessa. Siis - saatana - kahdestaan, ilman ns. esiliinaa!

Pääministeri pyrki kieltämään kaiken, mutta kuten aina, totuus tuli ilmi polttavan hitsausliekin lailla! Pian pääministerin ministerirakastajatar ilmoitti sairastavansa ns. ranskantautia. Liian myöhään havaittu sairaus hiudutti tämän entisen kauneuskuningattaren elämänliekin. Juuri ennen kuin se sammui lepattaen, kuumeen kuulastuttamilta huulilta pääsi ilmoille tunnustus: tauti oli peräisin pääministeriltä!

Vieläkin tämä hävytön hulttio valtiomieheksi yritti puhdistaa itseään, mutta sitten lokaa tuli lisää. Hallituksen naisministerikuopus synnytti lapsen eräänä myrskyisenä syysyönä. Salamaniskun hetkellinen valo paljasti kammottavan tosiseikan: pienokaisella oli pukinsorkka! Kauhistunut kätilö hukutti paholaisen sikiön sadevesitynnöriin diakonissalaitoksen pihalle. Järkyttynyt, nunnaluostariin sulkeutunut ministerikuopus lähetti kuitenkin kammiostaan synnintuntoisen tiedotteen, jossa pyysi Suomen kansalta anteeksi saastaista esiaviollista suhdettaan - aivan - pääministerin kanssa!

Tämä avasi tippuneet hanat kuohuvaksi turmeluksen könkääksi. Pääministeristä tuli täysin holtiton! Ja samaan pikimustaan syöveriin syöstyi myös muu hallitus ja lopulta myös eduskunta. Yötä päivää jatkuivat hillittömät orgiat ja pohjaton juopottelu ja syöpöttely Arkadianmäellä. Kauas synkkään Helsingin yöhön kiirivät neitsyiden valitus ja vangittujen vastustajien kauhunhuudot. Vallasta juopunut pääministeri jopa nimitti kristillisten vaalihevosen kansanedustajaksi.

Mutta sitten kansalle riitti! Helmikuun lopulla Vallilasta puhjennut vallankumous pyyhkäisi läpi korruptoituneen pääkaupungin, hirvittävyyksiltä silmänsä sulkenut poliisi liittyi kansanjoukkoihin, panssariprikaati ei suostunut lähtemään Parolasta pääkaupungin apuun. Lopulta hurjistunut massa saavutti eduskunnan, jossa käytiin lyhyt tulitaistelu kansan ja erään perssuomalaisen kansanedustajan välillä. Lopulta vastaanpanevat valtaapitävät raahattiin Töölönlahden rantaan ja - hukutettiin!

Pääministeri kuitenkin pakeni ja perusti Ruotsiin pakolaishallituksen. Lupaamalla huomattavia alueluovutuksia Pohjois-Suomesta (Ahvenanmaata Ruotsi ei huolinut) paha ex-melkein valtionpäämies sai naapurimaamme degeneroituneen kuningashuoneen mukaan juonitteluihinsa ja maaliskuun 23. päivä Ruotsin armeijan panssarikärki eteni suurempaa vastarintaa kohtaamatta Haaparannassa Torniojoen yli.

Tänä maamme heikkouden hetkenä, kun kaikki näyttää jo menetetyltä, kun sekasorron villit puhurit riepottavat katajaista kansaamme, on huulillamme vain yksi kysymys:

Miksi erosit Matti?

Disclaimer: Kaikki mahdolliset yhteydet nykyiseen tai tulevaan todellisuuteen ovat mielikuvituksen tuotetta ja sattumaa.

 

torstai, huhtikuu 14, 2005

Valo sattui silmään

Nostalgiaa ilmassa.

Asian toisin ilmaistakseni ja radioraportointia jatkaakseni, siitä sähkömagneettisen aaltoliikkeen avulla toimivasta värkistä tuli peräkkäin Don McLeanin American Pie ja Petri Petterssonin Maalaismaisema. (Tajusin vasta äsken googlella ratsastaessa, että sekin on käännösbiisi, vieläpä Jukka Virtasen sanoittama).

Maalaismaisemahan on melko tarkkaan kohderyhmälle räätälöity kappale, kuten nykyään sanottaisiin. Helvetin lujaa tyhjenevälle maaseudulle jääneet saivat kuvitella, ettei keskuslämmityksessä ja sisävessassa mitään niin kovin hienoa ole. Ja ne jotka olivat maaseudulta muuttaneet helvetin lujaa kaupunkiin ja huomanneet, että sopeutumisvaikeuksia on, vaikka keskuslämmitys ja sisävessa aika hienoja ovatkin, pystyivät eläytymään vanhaan elämäänsä.

Ilman turhia muistoja siitä, miten lehmää piti kierittää navetassa, kun vasikka ei muuten tullut ulos; miten toinen nokialainen (eikä suinkaan mikään kännykkä, ehei nuoret!) putosi sakokaivoon, josta se piti onkia, kun uuteen ei ollut varaa; miten haikeasti se Ruusa mölisikään, kun lihakunnan vyöräri sitä teurastamon autoon kiskoi.

Mutta jollakin tapaa liikuttavaa kumminkin. Emotionaalinen tippa on vierähtää, kun ajattelee miten kuumana kesäpäivänä kylätien pinnasta irronnut pöly jää leijumaan paikallaan seisovaan ilmaan ylinopeutta ohikaahanneen naapurin luonnevikaisen aikamiespojan Datsunin jäljiltä...

Vaan nyt ilma lienee kirkasta (ei kuitenkaan tästä). Ikkunat kiinni nököttävässä avokonttorissammekin sain auringosta silmiini. Aluksi olin että "Haloo? Mist vitust toi niinks tuli?", mutta sitten tajusin, että kaksiluonteinen valo osui 300 000 km/s silmääni kimmottuaan sitä ennen harmaasta linoleumilattiasta.

Kevätkö lienee? Kohta mennään, jos universumi suo, kävelemään ihmissuhteen kansas siihen (olipa kevät tahi ei).

 

En muuta Italiaan, en!


Rairai ja hyvää uutta vuorokautta.

Mikä fiksaatio radio Suomella on italiankieliseen versioon letkajenkasta? Jos sitä kanavaa pidempään kuuntelee, niin pian jo mikä lie Luigi rasvaisella gigolonäänellään alkaa vetää "Löetkiss..."

Soittaisivat mielummin sen italiankielisen version Kari Tapion biisistä Olen suomalainen. Vai miten päin se nyt meni, oliko se Toto Cutugno ja Sono L'Italiano ensteksi? Paras näiden kappaleiden esitys joka tapauksssa lienee tässä leffassa, Martti Syrjän ja Kari Väänäsen tulkintana. Ylipäätään olen kyllä sitä mieltä, että perheen nero on silti Aki, jonka hämärimpiä teoksia on tämä helsinkiläinen odysseia.

Tässä kirjoittaessa raatiosta tuli Il Divo -nimisen pumpun versio jo sinällään ihan hirviästä Unbreak My Heart -kakkakikkareesta. Ne on (ei kakkakikkareet, vaan Il Divo, vaikka ero ei liene suuri) jotain nättejä italialaispojuja, jotka laulaa partituurit hunajaa pursuen versioita siirappisen tahmeista, pystyyn lahonneen ulkorakennuksen homeenhajua uhkuvista "klassikoista". Näitä ei sokeritautinen kestäne.

Mitä hyvää Italiasta on tullut? Paitsi ruokaa. Jalkapallokin on semmoista turhanpäiten kaatuilua, käsien levittelyä ja vollottamista. Ja tietysti tukan pitää olla nätisti.

En muuta.

 

keskiviikko, huhtikuu 13, 2005

Opintiellä en ole, opin tiellä


Ajattelin listata asioita, kun en niitä ole vähään aikaan kuriin ja nuhteeseen saatellut. Aiheeksi tuumasin tällaisen, että mitä osaan ja mitä pitää vielä oppia. Lähinnä käytännön taidoissa taidan tällä kertaa pysytellä, henkipuolen asiat kun aina on sekoittanut minun hataran nuppipoloni.

Osaan:

Juosta (lyhyellä matkalla kovaa, pitemmällä hitaammin, riittävän pitkällä ei enää jaksa)
Tehdä ruokaa (aika hyvääkin, vähän kapea on skaala vain)
Kalastaa ja perata kalan (tämä ei tietenkään tarkoita, että niitä fisun pirulaisia aina saisi)
Pelata sählyä (aika huonosti)
Soittaa kitaraa (kans aika huonosti)
Tiskata (en tykkää)
Ajastaa videot (paitsi semmoisia show view hommia en, en kyllä ole kokeillut)
Parsia sukan (kokeilin kerran, taisin kokeilla sitä sukkaakin)
Pedata sängyn (sitä en siltä aina tee)
Paikata pyörän kumin (on pitänyt)
Tehdä kaarnalaivan (ja hienon)
Värkätä linnunpöntön (niissä minun tekemissä on asuttukin)
Ajaa autolla (en tykkää, olen varmaan keskivertoa huonompi kuski)
Ampua (rynkyllä olen armeijassa räiskinyt, tykkäsinkin, vaikka pasifisti olenkin)

Pitäisi oppia:

Tappelemaan (jos sitä vaikka joskus joutuu harrastamaan)
Antamaan ensiapua (jos ei vaikka osaakaan tuota ensimmäistä tarpeeksi hyvin)
Ajamaan moottoripyörällä (no olishan se makeeta)
Pitämään turpansa kiinni (tämä on usein akuutti ongelma)
Tekemään puumaja (kun se ei pienenä onnistunut)
Piirtämään hyvin (vois sitten tehdä sarjiksia ja tulla kuuluisaksi kuin Juba ja Aku Ankka)
Kutomaan tai virkkaamaan (penskana osasin kutoa, tuskin enää)
Uimaan (n. 250 metriä menee tyynellä säällä ja lämpimässä, sitten tulee noutaja)
Tekemään mehua mehumaijalla (siitä kai vois sitten viininkin käyttää)
Soittamaan trumpettia (riittäisi ihan hyvin, kun osaisi sen ratsuväen signaalin)
Polttamaan piippua (olen yritellyt joskus, en oikein osannut)
Odottamaan kärsivällisesti kuin tyhmä lehmä (taito, jolle olisi varmasti käyttöä)
Kirjoittamaan kirjoja (kuulostaa kivalta ammatilta)
Tekohymyilemään paremmin (nykyinen ei kestä kauaa, alkaa suupieliä pakottaa)

Kai noita enemmänkin riittäisi, mutta riittäköön nyt. Tulee muuten suorituspaine.

 

Ulkoasu-uudistus!

Tosin varsin maltillinen. Lisäsin myös (vihdoin) linkkejä sivun vasemman laidan loppuun.

Ei tässä tältä aamulta kummempia. Paitsi ne normaalit kysymykset, jotka nousevat haudastaan aamulla ilmestyviä iltapäivälehtiä lukiessa. Tämä päällimmäinen: iltaisista se sanomat kertoi Paula Lehtomäen (meijän Paulan!) laskennallisesti päätellen synnin tilassa alkuun saatetusta raskaudesta. Sähköversiosta puuttuu paperille painettu kainalojuttu, jossa "Pale" sanoo, että kertoi vaavista vaan Vanhasen Masalle.

No, on toki mahdollista, että sulhasmies ei muoskasta ole tietoinen, jos se on vaikka vahinko tai "Paukun" oma salainen projekti.

Mutta se, että pääministeri asiasta tiesi, heittää epäilyksen synkän varjon. Mistä loppujen lopuksi Vanhasten ero johtui? Oliko harmaa mies yllättävän värikäs (tai ainakin mustavalkoinen) ja hyppäsi ohi aviovuoteen, vaikkei hallituksen varsinainen seiväshyppääjä olekaan? Onko ministeri ministerille salararakas? Saako kuhmolaisministeri kaksimetrisen, silmälasipäisen ja tylsän vauvan?

Miettikääpä sitä.