"Isoisä, isoisä, kerro minulle tarina."

Jaaha, lapsenlapsoseni. Mitäs sinä haluaisit kuulla? Miten olisi pieni tuhkimotarina Neumannista, joka syntyi jo kauan ennen isoisää...

"Ei kun ei taas siitä porilaisesta. Kerro millaista oikeasti oli silloin kun sinä olit nuori!"

No, no-no. Pojanpoikaseni, tiedäthän, ettei niistä ajoista ole tapana puhua. Mutta minä kerron sinulle sadun, joka olisi voinut olla totta. Minä kerron sinulle Sinisen Hämärän Maasta.

"Äh, mikset voisi..."

Turpa kiinni ja kuuntele!

"Älä huuda minulle isoisä, minua pelottaa."

No, anteeksi. Isoisällä vain joskus menevät hermot, kun olet tuollainen pikku pask... eh, veijari. Mutta kuuntelepas nyt, kerron millaista elämä oli Sinisen Hämärän Maassa, kauan kauan sitten.

Sinisen Hämärän Maassa asui sitkeä kansa, jota sinihärmäisiksi kutsuttiin. Sinihärmäiset olivat vaeltaneet Sinisen Hämärän Maahan jo aikojen alussa ja he olivat hyvin tarkkoja siitä, että kaikki muistivat sinihärmäisten läntisen alkuperän. He eivät halunneet olla mitään mongoleja, vaan germaaneja. Tässä pyrkimyksessä ylpeitä ja itsepäisiä sinihärmäisiä ei haitannut heidän lyhytjalkainen, pitkäselkäinen ja leveänaamainen sekarotuisen ulkonäkönsä. Koska he olivat aina tienneet, että sivistyksen lyhdyn kantaminen oli langennut nimenomaan heille.

Sinihärmäiset tiesivät myös, kuka tuota sivistystä oli aina uhannut. Sinisen Hämärän Maan itäpuolella nimittäin vaani Kaiken Pahan Valtakunta kuin loikkaan valmistautunut jäntevä virtahepo. Sinihärmärmäiset tiesivät, että Kaiken Pahan Valtakunta nielaisisi Sinisen Hämärän Maan heti kun uljaan pienen maan vartijat varmistaisivat aseensa. Sinihärmäiset tiesivät, että Kaiken Pahan Valtakunnalle eivät riittäneet sen hedelmälliset tasangot, suuret virrat ja kaupungit, eivät edes öljyä tiukkuvat hyiset tundralakeudet. Ei, Kaiken Pahan Valtakunta oli aina kadehtinut sinihärmäisten kivikkoista ja soista lintukotoa, sen luonnonvaroja vaille jäänyttä routaista maaperää ja talvisin jäätyviä pieniä satamia.

Kaiken Pahan Valtakuntaa sinihärmäiset pelkäsivät ja halveksivat. Läntisen naapurimaan laita oli toisin. Meren ja rajajoen takana nimittäin kohosivat Pullamaan uhkeat vappusalot ja helkkyi keltaisena soiva duuri-ilakointi. Pullamaata sinihärmäiset kadehtivat ja halveksivat. Kadehtivat, koska pullamaalaisten autoissa oli suuremmat moottorit ja kiiltävämmät pellit. Kadehtivat koska pullamaalaisten lompakot ja rahalippaat pullistelivat maallisesta mammonasta, jota pullamaalaiset lumenvalkeat hampaat leveään hymyyn auenneessa suussa välkehtien laskivat. Ja halveksivat, koska pullamaalaiset eivät olleet vuodattaneet vertaan pitkään aikaan. Suuressa sodassa naapurimaasta kantoi nauru ja tanssi, kun samaan aikaan Sinisen Hämärän Maa menetti urheasti satasen tuhatta parasta poikaansa.

Lisäksi Sinisen Hämärän Maalla oli muitakin, vähäpätöisempiä naapureita...

"Isoisä, voisitko olla hiljaa? Haluaisin nukkua, ja sitäpaitsi satusi on ihan kamalan tylsä ja epäuskottava. Eihän tuollaista ole voinut olla."

Typerä pikku runk... eh, senkin pikku riiviö. Minähän sanoin, että tämä on satu. Mutta jatketaan vain joskus toiste, isoisän täytyykin poiketa ravitsemusliikkeeseen. Siellä jo ystävät odottavat. Niin sanotut.

"Ethän ole pitkään tällä kertaa. Ja ethän ainakaan kaada kirjahyllyä, tänään vasta isä ja äiti sen saivat korjattua."

Enpä.