Väsyttää. Ei ihmisen aika olla hereillä.

Ranska ei sitten tiemmä tykännyt ajatuksesta alkaa leikkimään muiden kanssa samojen tylsien eurooppasääntöjen mukaan. Ei jaksa suoraan sanoen nyt juuri kiinnostaa pätkääkään. Sielläpä Pomppiduu-keskuksessa jakavat toisilleen poskipusuja, elehtivät liioitellusti hoikilla fransmanninnäpeillään ja hokevat mon ami niin kuin ennenkin.

Stubbihan tätä varmaan itkee. Vaihtelua sille virneelle. 

Vaikka mistä sen tietää. Kun kerran aikanaan tämän nykyisen unionin edeltäjä tiemmä perustettiin siksi, ettei Ranska ja Saksa ihan ehtimiseen toistensa kurkkuun karkaile. Tai siis teutonit ainakaan, ne kai on aiemmat kolme tappelua (joista ensiksi tämän) aloittaneet. Niin, no. Jos se sitten se uniooni samantien ihan paskaks menee, niin siinä on taas germaanilla vapaat kädet.

Näinkö kääntyy jylhän goottilainen katse taas kerran Elsass-Lothringenin (Alsace-Lorraine) vehmaita niittyjä sekä varjoisia lehtoja kohti ja puristuu rautanyrkki Kruppin teräksestä kehrätyn revanssirynnäkkökiväärin kylmän perän ympärille? Ja Leopardin moottoria lämmitetään metsän siimeksessä kuin pontikkaa keitettäisiin...

Miten lienee. Aina se saksalainen jotain keksii. Niinkuin minun kännykkäni. Paremmankin olisi samalla vaivalla voinut.