Tänään tajusin, että en ole ajanut avoautolla halki Pariisin, tuuli hiuksissain. Enkä varmaan ajakaan.

Vähänkö helpotuin. Sataisi kumminkin ja paskainen fransmannivesi kastelisi hienot leopardikuosiset plyyshipenkit. Ja sitten se liikenne. Mon dieu! Sinne vaan riemukaaren eteen järkyttävään monikaistaiseen bensankatkuiseen liikennekaruselliin. Katselemaan taustapeilistä Pierren Renaultin koko ajan kasvavaa etumaskia. Ryskis ja merde!

Enpä haluaisi edes Helsingissä ajaa. En varsinkaan kiertoliittymässä. Kun stadilaiskuskit on ihan oikeasti niin spedejä, että pienen mutkan tekeminen on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Aamuin illoin on rinkulat jumissa, kun liittymään tulevat ei väistä siellä jo pyöriviä. Ja tänään joku näytti vilkkua mennessään kiertoliittymään. Moneenko suuntaan ympyrään mennessä voi kääntyä, jos siinä saa ajaa yhteen suuntaan. Pässi.

Kiertoliittymät on kuitenkin jalkailevan minun kannalta loistava keksintö. Yksityiset autohenkilöt joutuvat väkisin nostamaan kaasujalkaa (kun muuten voi pelti rypistyä) ja suojatieltä saattaa ehtiä paeta jalkakäytävälle tai porttikonkiin. Ja jos vaikka autoilija ehtiikin päälle, niin vammat jää pienemmiksi kun vauhtia on vähemmän.

Yhteinen autoileva kansamme on muutenkin sellainen, että autot pois. Mieluiten heti. Eikä anneta bemaria takaisin ennen kuin uudelleenkoulutusleiri on käyty. Leirillä opetettaisiin, ettei liikenne ole sotaa (ei, se ei ihan oikeasti ole). Eli ei tarvitse hyökätä maantiellä aina vähitään kympin tai parin ylinopeutta, koukata ohi vaarallisessakin paikkaa, motittaa kanssakaarailijaa ohituskaistalle eikä varsinkaan tehdä ylläkköä suojatien eteen pysäköidyn auton sivustasta. Ja voisi niille vähän juche-aatettakin opettaa. Ihan vaan pienenä vitsinä ja rangaistuksena.

Kun nyt tuntuu siltä, että noin 89 prosenttia autoilijoista on keskimääräistä huonompia kuskeja.