Täällä töissä kävi vierailijoita. Ei ilmeisesti varsinaisia alieneita, mutta jotain koululaisia kumminkin.

Pettyivätköhän? Minä olisin pettynyt. Jos pitäisi valita, mihin työpaikkaan haluaisin vierailulle, niin en ainakaan tänne. En vaikken täällä työskentelisikään. Minä haluaisin käymään Supossa, pommikonetehtaassa tai karkkiverstaassa.

Vaikka pettymys varmasti ainakin Supo olisi. Ei siellä kumminkaan suomalainen Q esittelisi lasersäteitä ampuvaa lusikkahaarukkayhdistelmää, salaisella myrkkylokerolla varustettua pahkakuppia tai räjähtävää ksylitolipurkkaa. Samat harmaat virkailijat vaan pelaisivat win-pasianssia ja joisivat pinttyneessä pannussa tervamaiseksi lämmennyttä toimistokahvintekelettä. Ja kaipaisivat salaa kotiin, jossa odottaa vaimo tai aviomies ja 1,7 punaposkista, reipasta ynnä pellavapäistä isänmaanitua...

Mutta niistä koululaisista. Ne oli varmaan lukiolaisia, vaikka ne oli hirmun pieniä. Mutta lukiolaiset on pieniä, ei sitä vaan silloin itse tajunnut. Eikä paljon muutakaan: minulla on teoria, että ihminen on tyhmimmillään lukiossa tai vastaavassa. Kuvittelee tietävänsä jotain ja olevansa jotenkin erityinen. Muutamassa vuodessa ihminen kuitenkin tajuaa, ettei tiedä mitään, eikä ole mitenkään erityinen. Ei ainakaan kamalan paljon toisia enemmän tai vähemmän. 

Toisilta tämä jää väliin ja samalla aikuistuminen. En oikein tiedä miten minulle kävi, mutta olen sentään vähän fiksumpi kuin lukiossa. Paitsi juovuksissa tasoituksen vuoksi tyhmempi.

Kai voisi väittää nihilistiseksi käsitystä, jonka mukaan voi oppia vain ettei tiedä oikeasti mitään. Minusta se on aika vapauttavaa: Olen tyhmä, mutta pardonnez muaa, niinpä olet sinäkin.

Ollaan tyhmiä yhdessä. Ei sillä silloin enää ole edes paljon väliä.