Swuuush!
Sehän on - piru vie - uusi vuosi. Havainnon innoittamana, iki-idolini Armas Paskiaisen jalanjälkiä tarpoen lupaan täten olla tänä vuonna vähintään yhtä hyvä kuin viime vuonna!
Huh, ottipa koville. Nyt onkin hyvä luoda retrospektiivinen (vai mikä petroskeptiivinen lienee) katsaus menneisyyttä kriittisesti silmäten. Aluksi uloitamme tarkastelevan mykiömme peräti yli vuorokauden taa.
Vuodenvaihteen voi ottaa vastan monin tavoin. Ihmissuhteen mielestä uutta nousevaa vuotta sopi kunnioittaa torkahtamalla sohvalle. Minä menin parvekkeelle käryttämään tupakkaa ja hankkimaan tervakeuhkoa ynnä huulihalkiota. Siinä reinoihin hiipivä kylmä kosteus unohtui kun sota alkoi.
Tai no alkoi ja alkoi. Olihan levotonta laukaustenvaihtoa käyty jo pitkin iltaa. Kostean ilman vaimentama tulitus kuului milloin kauempaa milloin lähempää. Kotikaupunginosan ihmiset suhtautuivat paukkeeseen tyynesti kuin Mogadishussa.
Vaan keskiyön aikaan rävähti helevetin pilttuu selälleen. Pa-pa-pa-pa! Ka-Boom! Pfiuu! Zrrrsz! Varoom! Vähän näkyi valonroiskeitakin taivaalla, mutta enimmäkseen ääntä. Kamala jytinä. Ja savu, torin toista laitaa oli hankala erottaa. Ruudin käryä.
I love the smell of napalm in the morning.
FlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlapFlap
Saigon. I'm still in Saigon.
Was? Ach, aivan. Sotamuistothan siinä pukkasivat pintaan. Ilotulituksella tiemmä on aikanaan häädetty pahoja henkiä. Ei ole tässä kaupungissa sijaa pienillekään perkeleille enää.
Perkeleet, aina ne kiusaa minua. Menen pimeyden ytimeen, täältä tullaan Kurtz!
Vai pitäiskö mennä sittenkin himaan?
Kommentit