Lienettekö huomanneet, mutta siitä on tullut pakollista. Suremisesta ja järkyttymisestä.
Jos Espanjassa menee bussi nurin ja kymmenkunta kuolee, niin sen pitää kiinnostaa ja järkyttää niin perkeleesti. Ja niitten, jotka on ollut samassa autossa tai jotenkin lähellä, niin niitten pitää jo surrakin. Joidenkin mielestä tuntui olevan vähän ongelma sekin, ettei Vanhanen ja Stubb näyttäneet tarpeeksi surullisilta. Tuomiojahan joutui tuomiolle, kun se ei itkenyt tsunamin takia.
No enpä itkenyt minäkään, en tsunamin, Konginkankaan, Jokelan tai Espanjan takia. Enkä tunne ketään, joka olisi itkenyt tai edes aivan valtavasti järkyttynyt, vaikka näiden tragedioiden vuoksi on kaiken maailman lehdissä sun muissa sanottu koko maan järkyttyneen tai surreen.
En minä sillä, hirveitä tapauksiahan ne. Mutta kun minä olen niin saatanan kivisydäminen mulkvisti, etten minä ihan ventovieraita osaa oikein itkeä, kuinka suomalaisia nyt ovatkin. Paitsi ehkä kamalassa laskuhumalassa. Asia on tietenkin eri omaisille ja ystäville, mutta miksi niiltä pitää viedä suremisen yksityisyys ja tehdä siitä banaalia ja pinnallista pseudomurhetta.
Iltalehdessä oli maanantaina 22 sivua bussikolaria. Aika hyvin järkytyksen ja surun täysin lakoon lyömältä toimittajakunnalta. Kansi oli loputtoman ahdistava. Siinähän oli kuva kolarissa kuolleesta pikkutytöstä ja isän haastattelu. Ja tänään kerrottiin viimeiset sanatkin.
Tämähän on tietenkin kaiken moraalin alapuolella olevaa härskiä saalistamista. Se isä on ollut täysin poissa tolaltaan. Sen lisäksi kyseessä on tietenkin ihmisten kiusaaminen. En minä halua tietää, mitä se tyttö on sanonut. Eihän sen ikäisen pitäisi kuolla.
Miksi Iltalehti haluaa, että minä tutustun kuolleeseen tyttöön, joka ei sitä aiemmin yhtään kiinnostanut?
No, epäilemäti olen ainoa väkisinsuruttamiseen kyllästynyt ja jonkunsortin sosiopaatti vähintään.
Lopuksi vielä muutama kiva kuva, ettei jää paha mieli:
Kommentit